Esiteinivuosina kävin läpi äitini tyttökirjavarastoa ja löysin sieltä muutaman muun lisäksi tämän. Iski silloin suoraan silmien väliin, kuten tuntuu tekevän vielä kolmekymppisenäkin - otin kirjan käteen aamulla enkä meinannut malttaa laskea edes koiran lenkityksen ajaksi ennen kuin huomasin, että ulkona sataa ja kaksi kättä ei riitä koiran hihnalle, sateenvarjolle ja kirjalle.

Vaikka Pikku naisia onkin se tunnetumpi Alcott-klassikko niin näistä kahdesta tämä on minulle se rakkaampi. Maalaistyttö saapuu kaupunkiin ja huomaa miten erilaisia ne maalaishiiret ja kaupunkilaishiiret ovatkaan keskenään. Ulkopuoliseksi ja arvottomammaksi itsensä tunteminen ja myöhemmin myös rakkauden orastavat tunteet ilman vastarakkautta, yksinään pärjääminen kovassa maailmassa... Jotkut asiat ei muutu, vaikka muoto hieman vaihtelee. Vuonna 1870 kirjoitettu tarina puhuttelee edelleen vuonna 2018.

Joku päivä luen vielä alkuperäisen versionkin, vaikka tämä vuonna 1968 painettu Lyyli Reijosen suomennos (jossa isbn loistaa poissaolollaan) pitää edelleen kunniapaikkansa kirjahyllyssäni.