Huhhuh.

Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin on monella tapaa vaikea luettava. Se on vaikea teemansa ja aiheensa takia: terrorismi, mielenterveyssairaudet, ihmisten kidutus, epätasa-arvo. Se on vaikea, koska se maalaa hirvittävän kuvan tulevaisuudesta, kuvan, joka toivottavasti ei koskaan toteudu. Se on myös vaikea kerronnallisen rakenteensa takia: aikajanat sekoittuvat, mennyt, nykyhetki ja mahdollinen tulevaisuus ovat kaikki tapetilla, ja lukijan täytyy pysyä perässä siitä, missä aikajanassa kulloinkin kuljetaan.

Kirja on todella voimakas ja sanoo paljon, mutta en oikeastaan täysin ymmärtänyt, mitä tapahtui. Toisaalta se on hyvä asia - ajattelen tätä teosta varmasti pitkään tulevaisuudessa. Toisaalta se ei ole hyvä asia, koska ymmärtämättömyys ja hämmennys saivat lukukokemuksen tuntuvan vähemmän vaikuttavalta, sillä jäin lähinnä harmittelemaan sitä, etten tajunnut teoksen lopusta mitään. Kaksipiippuinen juttu.

Kuitenkin, Anyuru on hyvin kokeileva ja taidokas kertoja, ja kirjan synkkä, unohtumaton tunnelma veti mukaansa joka kerta, kun avasin kirjan. En pystynyt lopettamaan, ja kun viimein täytyi lopettaa, jäin innolla odottamaan seuraavaa hetkeä, jolloin pääsisin taas lukemaan. Siitä Anyurua ja tätä teosta on kehuttava, ja siksi päädyin antamaan sille korkean tähtimäärän.