Ensivaikutelmani kirjasta: poliittinen Putkinotko. Alkuun teos vaikutti olevan ehdottomasti köyhälistön puolella, mutta mitä pidemmälle tarina eteni, sitä pilkkaavampia ja sarkastisempia kuvaustapoja heistä käytettiin; esimerkiksi työväen kokousta verrataan torpassa loisiviin torakoihin. Loppu oli hyvin surullinen, enkä ole aivan varma sen lopullisesta merkityksestä – onko sosialismiin uskominen teoksen moraalin mukaan jumalan vastainen rangaistava teko, vai osoittaako moraali sympatiaa? Ovatko köyhien asiat niin huonolla tolalla, ettei mihinkään aatteeseen uskominenkaan voi enää niitä pelastaa? Kiannon henkilökohtainen poliittinen suuntautuminen (punaisten vastaisuus) antaisi olettaa romaanin olevan enemmän pilkkaavalla ja tuomitsevalla kannalla, mutta se on kuitenkin ajoittain niin sympaattisesti, ymmärtävästi ja ihmisläheisesti kirjoitettu (+ kertoja naureskelee myös herraskaisille poliiseille), etten voi olla varma teoksen syvimmästä moraalista – ehkei yhtä ainoaa oikea vastausta olekaan. Vertauskuva punaisesta viivasta osoittautuu kuitenkin erityisesti lopussa raadolliseksi – kirjaimellisesti – onko tarkoitus sittenkin varoittaa kansaa poliittisen aktiivisuuden vaaroista, sosialismi johtaa turmioon ja sitä rataa? Jos kaiken poliittisen ja moraalisen pohdinnan jättää sikseen, romaani oli hyvin mielenkiintoinen ja aidontuntuinen kokemus maaseudun ihmisten elämästä vuonna 1906.