Epäröin hieman, kun tartuin Tobi Lakmakerin Seksuaalisuuteni historiaan (alkuteos 2021, suomennos 2024), sillä mietin jaksanko lukea parikymppisen hapuilusta itsensä ja elämänsä kanssa, vaikka olisi kuinka queer. Mutta mitä vielä! Kirja on hyvä.

Tarinan kaari on about tämä. Sofie yrittää olla miesten kanssa, mutta se ei tunnu oikealta, vaan aika kamalalta. Sitten hän ymmärtää pitävänsä naisista, ja haluavansa olla naisten kanssa. Jos Sofielta kysytään, kannattaa aina valita naiset, jos voi. Sitten on Firda. Frida on kaunis ja ihana, ja rakastuminen pyyhkii Sofielta jalat alta ja järjen päästä (kuten hän suurin piirtein asian itse kuvailee). Naisten kanssa oleminen ei kuitenkaan lopulta ole ratkaisu siihen, mikä tuntuu väärältä.

Nuoruus on kuitenkin kaikkea muutakin. On opiskelut, työt, juhlat, kaverit. On ahdistusta ja surua. On matkoja ja outoja tilanteita. On pohkeita puristelevia miehiä, koska olet tyttö ja reisiä silitteleviä miehiä, koska olet tyttö. Kun Sofie leikkaa hiukset, hän onkin liian lesbo. Kun Sofie nähdään miehenä, saa hän tuntea miten hienoa on olla yksi miehistä. 

Se mistä Lakmaker kertoo, ei varsinaisesti ole maailman mullistavinta. Vaan se, miten hän kertoo. Autofiktioksi taipuvan kirjan teksti on melkein hirvittävän rehellistä ja paljasta, avointa ja suorapuheista. Hän laittaa tosissaan likoon kirjan kertojan Sofie Lakmakerin, törkkii esiin vähemmän imartelevia puolia. Kaikkea värittää pureva huumori ja kirja onkin yllättävän hauska tavalla, joka toimi ainakin minulle. 

Kerronta ei ole kronologinen, vaan enemmänkin kuin sellainen purkaus, kun joku alkaa avaamaan tarinaansa ja eksyy sinne tänne, ja esiin nousee erilaisia hetkiä ja muistoja elämän varrelta. Kuitenkin kokonaisuus on hallittu, sopivasti vähän rönsyävä, mutta kuitenkin tiivis (kirjassa on alle 200 sivua!). 

Hieno kirja, pidin!