Teoksen takakannessa lukee, että se olisi "kirjallisuutemme tärkein ihmisen ja yhteiskunnan kuvaus sitten Väinö Linnan". Olisikin...  sodanaikaiset tapahtumat itsessään olivat mielenkiintoisia, ja kohtauksetkin hyvin aidontuntuisia aikamatkoja menneisyyteen, mutta mieluummin lukisin tästäkin Linnan kirjoittamana. Salaman kirjoitustyyli ei oikein iskenyt, värikäs kielenkäyttö on sekä siunaus että kirous; myös lauseita saisi lyhentää. Ja hillitä sitä naisvihaa, enpä muista lukeneeni teosta jossa ois yhtä kauhea naiskuva kuin tässä. Kirsikkana kakun päällä jopa raiskauksellekin naureskellaan "pojat on poikia"-tyyliin; en suosittelisi tätä herkimmille lukijoille, enkä kyllä välttämättä muillekaan.