Kerrontatyyli toi mieleeni näytelmän jo ennen kuin tiesin kirjan perustuvan näytelmään, jotain Minna Canthin kaltaista mikä sekä sopi 1900-luvun alun aikaan että myös osaltaan haittasi kertomukseen uppoutumista. Tää varmaan toimisikin paremmin näytelmänä — ei huono romaaninakaan, mutta kuuntelin tän loppuun enemmänkin aiheen mielenkiintoisuuden kuin varsinaisten kirjallisten ansioiden takia. Useassa kohtaa meinasi kyllä päästä itku, siinä mielessä onnistunut.