Melkein haluaisin lukea tämän kirjan toistamiseen, ennen kuin sanon mitään. 

Argonautit käsittelee montaa aihetta mm. sukupuolisuutta, seksuaalisuutta, vanhemmuutta, muutosta, ihmisten oikeuksia, kirjoittamista, muiden kohtaamista ja kohtelemista. Teos on Maggie Nelsonin teksti hänen omasta elämästään, hänen suhteestaan muunsukupuoliseen Harryyn ja heidän lapsensa odottamisesta ja syntymisestä. Teos poukkoilee ihmissuhteiden, taiteen, stalkkerin, opettamisen ja arkisen elämän pyörteissä. Kirjan kehys on muutoksessa.

Kirja on niin täynnä herätteleviä ajatuksia, että sen lukeminen oli hidasta. Tekstin poukkoilu toi kirjaan hassua jännitettä, ja peilaavuutta, jota jäi väkisin miettimään. Tekstiä ei ollut aina helppo seurata, mutta kiinnostavaa kuitenkin. Vaati keskittymistä, mikä sinänsä pitäisi ehkä olla jokaisen kirjan vaatimus...

Pidin tästä tosi paljon. Kirjan rehellisyydestä ja pohdinnoista. Ehkä tämä on vielä enemmän sellaiselle, joka on itsekin vanhempi. En tiedä. 

Luen tämän vielä uudelleen (myöhemmin) ja mietin sitten, onko tämä viisi tähteä vai jotain muuta.


Toisen lukukerran jälkeen vuonna 2024:

Vitsit tämä on hyvä! Juuri niin hyvä, kuin muistelin, paitsi parempi. Olen kuusi vuotta sitten kokenut tekstin vaativaksi ja vaikeaksi seurata, mutta enää en kokenut tekstiä haastavaksi. Aiheista toisiin liukuminen ja palaaminen oli soljuvaa, muodosti hyviä kehiä ja ajatusketjuja. Pidin.

Pidän erityisesti siitä millaisiin aiheisiin Nelson tarttuu, miten hän pyörittelee ajatuksiaan ja näkemyksiään, miten hän haastaa lukijaa ja itseään, pistää itsensä likoon henkilökohtaisuudella, mutta samalla kirjoittaa universaaleista asioista. Tekee näkyväksi näkymättömiin jääviä.

Kannatti lukea toisen kerran, kannatti lukea vanhempana.